Ville Lehvonen / Saari

Luonto on minulle tulvillaan muistoja; kallio kertoo lapsuuden uimareissuista ja puunjuuret eväsretkestä metsässä. Ajan myötä luontoon liittyvät muistot muuttavat merkitystään. Saari on ollut aina oma pakopaikka, ja irtautuminen mantereelta rauhoittaa hektisen maailman keskellä. Onko enää näin? Vallitseva pandemia, ilmastonmuutos ja sodan uhka ovat läsnä kaikkialla. Idea uuteen taiteelliseen sarjaan SAARI syntyi keväällä 2020, kun koronapandemian poikkeustila alkoi ja jäin Rääkkylän saaristoon. Rääkkylä on noin 2 000 asukkaan pieni saaristokunta Pohjois-Karjalassa, jonka koronan tartuntaluvut ovat olleet olemattomat. Tästä huolimatta synnyinseudulla näkyi huoli tartuntaluvuista ja pääkaupunkiseudun ihmisistä, jotka liikkuivat alueella pandemian kiihtymisen aikana. Monipaikkaisena asujana en tuntenut itseäni enää tervetulleeksi rakkaalle synnyinseudulleni. Lisää huolta alueella aiheuttavat Saimaan vesistöjen malminetsintävaraukset, Rääkkylän kunnan ajautuminen kriisikunnaksi ja maantieteellinen läheisyys sotatilassa olevaan Venäjään. Turvallisuuden tuntu, pelko, viha, elämä ja kuolema olivat vaihtelevasti läsnä. Rääkkylän on ollut minulle ajoittain jopa arkinen paikka, mutta ympäröivä luonto ja vallitseva uhkatekijät ovat lujittaneet suhdettani sen saaristoon muuttuvan maailman kynnyksellä. Tänä erikoisena aikana syntyi ajatus henkilökohtaisesta valokuva- ja videosarjasta, jossa aika on pysähtynyt ja todellisuus vaikuttaa helposti epätodelliselta. ”Pieni saari ei päästä ihmistä pakoon, vaan pakottaa pysähtymään ja havainnoimaan ympäristöä ja muuttunutta maailmaa uusista näkökulmista.”