Pohjoinen valokuvakeskus ja Ruotasen kyläyhdistys ry kutsuvat osana Pyhäjärvellä järjestettävää More-than-Planet Deep työpajaviikkoa kuntalaiset avoimeen keskustelutilaisuuteen torstaina 1.6. Klo 18 Mäkikylän monitoimitalolla.
Pohjoisen valokuvakeskuksen hanke tutkii mahdollisia tulevaisuuksia energiamurroksessa ja muuttuvassa maailmassa. Kuinka Pyhäsalmen kaivos voi muuttua energian kuluttajasta energian ja jopa elintarvikkeiden tuottajaksi tai korkean teknologian kuten esimerkiksi avaruustutkimuksen testaus-alustaksi.
Keskustelutilaisuuteen kutsutaan kaikki kaivoksesta ja sen tuomasta kulttuurihistoriasta kiinnostuneet kertomaan omista kokemuksistaan ja vaikutuksista teemalla Miltä maailma näyttää?
Keskustelemassa ovat mm. More-than-Planet -hankkeen hankejohtaja Antti Tenetz, EPV Energian voimalaitospäällikkö Aki Hakulinen.
Pyhäjärvellä, Ruotasen kylällä 29.5.–2.6. kokoontuva taiteilijoista ja tutkijoista koottu joukko tutustuu kaivokseen ja sen luomaan kulttuurihistoriaan. Myöhemmin syksyllä 2023 hankkeen kautta Pyhäjärvelle saapuu taiteilija Felicia Honkasalo tutustumaan kaivosympäristöön vahvemmin ja työskentelee myös paikallisen väestön kanssa.